Seuraa lyhyt matkakertomus Pekan ja Paulin pakomatkasta pohjoiseen. Liikkeellä oltiin seikkailumielellä ja avoimilla suunnitelmilla. Kalustona Yamaha XS650 vm. 1980 ja Triumph Scrambler vm. 2008. Pieniä säähaasteita lukuun ottamatta "reissu meni nappiin" (Leo Bugarilovesia siteeratakseni). Alla kuvia ja tarinaa matkan varrelta. Koska reissussa keskityttiin lähinnä ajamiseen ja fiilistelyyn ei kuvia ole kovin paljoa tarjolla. Eikä edes niistä kaikkein hienoimmista paikoista. Ajamisen tunnetta ja mielihyvää kun ei pysty tallentamaan kameran kennolle.

Idea reissuun syntyi muutama vuosi sitten Ideaparkissa. Kyllä, Ideaparkissa. Ideaparkin lattiaan oli liimattu kohtuullisen kokoinen pohjoismaiden kartta. Siinä sitten ympäri ostoskeskusta kävellessä ja kohtalaista markettiangtia potiessa osuin Nordkappin kohdalle ja mietin että tuollahan voisi joskus vaikka käydä. Tuolloin ei tainnut olla edes moottoripyörä vielä hankittuna mutta ajatus jäi hautumaan. Viime syksynä sitten jossain ahdistuksen puuskassa ajatus tuli taas mieleen. Pakoretki kauas pohjoiseen tuulettamaan päätä ja ihmettelemään kylmää merta. Ajatus tuntui lähtökohtaisesti oikealta. Ensin oli tarkoitus lähteä yksin kun ajattelin että kukaan ei ole riittävän pöhkö lähtemään mukaan. Mutta kun otin asian Paulin kanssa puheeksi niin hän ilmoitti niiltä sijoilta lähtevänsä mukaan. Ei siinä sitten auttanut kuin lähteä.

Ensimmäisen päivän puolimatkassa Kajaanin Prisman parkkihallissa kuivattelemassa. Vielä viimeinen rykäisy Ranualle.

Suunnittelua, arvuutusta, varusteiden hankintaa, pyörän laittoa ja valmistelua riitti ihan lähtöpäivään asti. Mukaan pakattiin paitsi vaatetta, retkivarustetta ja muuta olennaista niin myös riittävästi työkaluja vaikka koko moottorin avaamiseen. Kävi kuitenkin niin että mitään työkaluja tai varaosia ei reissussa tarvittu. Eikä tarvittu myöskään ehdottoman välttämättömäksi ajateltua 5l bensakanisteria (Joka joidenkin etelän vetelien mielestä oli aivan liian pieni varakannu. 10litraa on kuulemma ihan minimi...). Bensaa oli tarjolla noin 100km välein ja luottokortti toimii.

Matka alkoi maanantaina 18.8.2014 klo 8. Tarkoituksen ottaa pikainen siirtymä jonnekkin Oulun yläpuolelle. Suunnitelmia kuitenkin muutettiin heti lähteissä. Tarkoitus oli kiertää sadealue idästä ja suunnaksi otettiin Kajaani. No, eipä sitä sadetta onnistuttu kiertämään ja vettä tuli koko päivän. Kuopiosta piti ostaa uusi sadetakki ja hanskat kun mukaan varatut eivät oikeen olleet tehtävänsä tasalla. Illalla saavuttiin Ranualle. Molempien pyörien moottorit yskivät märkyyttään, vettä satoi edelleen ja oli kylymä. Leirintäalueen sijasta päädyttiin melko hulppeaan mökkiin. Kamppeet kuivauskaappiin ja äijät saunaan.

Aamulla sade oli tilapäisesti väistynyt ja moottoritkin suostuivat taas käymään molemmilla pytyillä.

Tiistai aamu alkoi hieman kirkkaampana ja suunnaksi otettiin Enontekiö. Ajopäivästä ei jäänyt juuri mitään mieleen. Tylsää on tuo Suomen läpi ajaminen... Illalla kuitenkin sateen saattelemana Enontekiölle ja yöpymään peinelle leirintäalueelle noin 15km Norjan rajasta. Tälläkertaa telttailtiin ja kuunneltiin sateen ropinaa yö. Melko hienoa. Mutta tämä jäi kuitenkin ainoaksi ulkona vietetyksi yöksi koko reissulla vaikka tarkoitus oli nimenomaan asustella pressun alla. Kylmyys, sade ja pitkät ajopäivät tekivät tehtävänsä.

Retken virallinen majoite piti olla tämä innovatiivinen laavu. Toimivuus oli erittäin hyvä. Matkalaiset vaan olivat nössöjä.

Keskiviikkona päästiin vihdoin "perille" Norjaan. Aamulla rajan yli ja kohti Altaa. Keli oli viileä mutta poikkeuksellisesti kuiva. Matkalla Altaan tuli vastaan melko huikaiseva kanjoni, jossa tie mutkitteli kilpaa vieressä virranneen kosken kanssa ja kanjonin seinät nousivat likemmäs 30metrin korkeuteen. Melko huikaiseva kokemus, josta ei tietenkään ole yhtään kuvaa. Ei ollut sopivia pysähtymispaikkoja sillä pätkällä. Valkoisten viivojen välissä pysyminen tuntui muutenkin poikkeuksellisen haastavalta. Tiukat mutkat tuntuivat melko erilaisilta nyt kun pyörään oli kuormattu huomattava määrä tavaraa ja takana oli 1500km suoraa tietä. Altan jälkeen pysähdyttiin kokkailemaan kirkasvetisen kosken varteen ja jatkettiin matkaa pohjoiseen.

Taukopaikka Altan pohjoispuolella. Tunturissa paistoi aurinko.

Altan jälkeen oli paitsi komeita maisemia myös melko hämmentäviä soisia joutomaita, jossa ei ollut oikeastaan muuta kuin pystyyn lahoavia koivunrakoja ja kymmeniä mökkejä. Mitäköhän ne norskit oikeen ajattelee kun moiseen paikkaan kyhää kesäasuntoja?

Kirkkaita olivat Norjalaisten joet.

Aikanaan päästiin jäämeren puolelle Porsangin vuonon rantaan ja tästä oikeastaan matka vasta alkoi. Nyt oltiin saavuttu tielle, joka veisi vuonon rantaa Nordkappiin. Alunperin Nordkapp oli ajateltu vain välietapiksi matkan alussa mutta alkupäivien rasitus ja kelit saivat sen tuntumaan koko reissun lopulliselta määränpäältä. Hieman ristiriitaisin tuntein lähtettiin etenemään kohti pohjoista. Tie mutkitteli vuonon rannassa. Vasemmalla nousi kallio suoraan ylös ja oikealla petoniporsaan takana odotti jäämeri. Navakka tuuli tarjosi lisämausteen ajamiseen. Vaatetta oli kuitenkin riittävästi ja vettä ei satanut joten etiäppäin!

Vuonon rannalla hämmästelemässä jäämeren väriä. Kuva ei todellakaan tee oikeutta tuolle melko huikaisevalle sinivihreän sävylle.

Tämä pätkä E6 tietä on kyllä huikein ajokokemus tähän asti. Muutama tauko piti pitää ja hämmästellä jäämeren värejä ja kirkkautta ja luonnon karua kauneutta. Myös tunnelit toivat oman mausteensa matkantekoon. Mutta oli se pitkä tie! 100km pätkä alkoi tuntua loputtomalta kun aurinko alkoi laskea ja ilma kostua. Päässä surisi ja moottori pörisi ja tietä riitti ja riitti. Märkä tie ja pohjoistuuli piti huolen että moottori ei lämmennyt yli 80asteen koko päivänä. Illalla kuitenkin päästiin tavoitteeseen Honningvågiin. Tarkoitus oli taas telttailla mutta sade ajoi meidät suoraan ensimmäiseen kohdalle osuneeseen hostelliin. Nordkapp Vandrarhem, tai jotain sinneppäin, tarjosi lämpimän majoituksen, tallin pyörille, suihkun ja aamupalan kohtuulliseen 790NOK hintaan (kahden hengen huone).

Turistit olivat käyneet töhrimässä paikkoja.

Torstaina aamulla oli jännitystä ilmassa. Tänään päästäisiin kohteeseen. Pitkällinen fiilistely tulisi päätökseen. Kaikki ne kerrat kun piti karata GoogleMapsiin ihmettelemään tuota pohjoista Shangri-La:ta saisivat nyt täyttymyksen... Huhhuh. Ei muuta kuin kamat kasaan ja pyöriä käynnistämään.

Nordkappin 6km tunnelin jälkeen pikku tauko.

Okei. Ihan ensiksi huomasin että mopon tankissa on halkeama. Onneksi melko pieni ja varsin ylhäällä eli välitöntä vaaraa katastrofaalisesta tulipalosta ei ollut. Paperitollo halkeaman päälle ja kone käyntiin. Seurauksena sininen savupilvi. Hienoa. Mikäs nyt mättää? Jytäri savuttaa ja ahdistus kasvaa. Näinkö sitä jäi tavoite saavuttamatta? Mites vidussa minä nyt tuon romun täältä kotiin kelkon? Romahanko nyt vai vasta myöhemmin? Ei auttanut kuin odottaa ja katsoa. Noin viiden minuutin tyhjäkäynnin jälkeen savutus loppui ja kaikki oli kuin ennenkin. Jaa. No ei se sit mikkän semne ol. Eteenpäin.

Pyörät kohteessa!

Viimeiset kilometrit Nordkappiin kulkivat hienoa tietä ylängöllä. Olo oli liikuttunut kun mietti mitä kaikkea vuosien varrella on ollut ja nyt on kuitenkin mahdollisuus tällainen matka tehdä ja kokea. Tyhjää tietä pienessä sumussa (sekä pää että ilma) kohti maalia. Viimeinen suora ja lippukojulle. Nordkappiin piti maksaa noin 250NOK sisäänpääsymaksu, joka suoritettiin vaihtelun vuoksi käteisellä. Kello 11.19 laitettiin pyörät parkkiin ja juhlittiin saapumista miehekkäällä halauksella ja kasalla valokuvia. Parinteiset turisti-ihmettelyt piti tietysti suorittaa. Käydä siinä teräksisen maapallon alla, kiertää näyttely ja matkamuistomyymälät ja hörppiä kahvit (mahdollisesti euroopan kalleimmat?).

Kuljettaja kohteessa! Taustalla se oikeasti euroopan pohjoisin paikka. Ei ihan niin näyttävä kuin tämän turistirysän jyrkänne.

Sama suunta ilma häiriöitä kuvassa.

Pohjoinen suoraan edessä.

Kelpaa ottaa selfieitä kun ei ole (muita) turisteja häiritsemässä.

Ajoitus saapumiselle oli täydellinen. Ei ketään missään. Onneksi on sesonkiaika, jotta tällaisia paikkoja kannattaa ylläpitää. Ja jotta sesongin jälkeen me semi-erakot pääsemme kokemaan sitä "yksinäisyyttä" hyvässä seurassa ilman häiriöitä. Mutta mutta. Puoli tuntia paikkalla oltuamme alkoi turistia virrata sisään ovista ja ikkunoista. Rauha ja hiljaisuus loppui kuin seinään. Pelottaa ajatellakkin millaista tuolla on heinäkuussa... Lähtiessä parkkipaikalla oli ~5 bussia ja matkalla vastaan tuli noin kymmenen lisää. Nyt myötätuuleen ajaessa Nordkappin tie oli ehkä vielä mahtavampi kuin mennessä. Hymy naamalla kohti etelää ja Skoganvarren mökkikylää.

Matkalla löytyi huomattavan hieno taukopaikka, jonne kollega lähti välittömästi kiipeämään.

Ja kyllähän siellä kelpasi taukoa pitää.

Skoganvarre on Suomalaisten pitämän "kalastuskeskus" noin 20km Lakselvistä etelään. Päätimme pitää välipäivän ja mennä kalaan. Paikalla bongattiin mm. Kari "Hissu" Heitalahti. Ollaan kait nykyään kalakavereita kun kuitekin puhuttiin kalastuksesta ja vertailtiin saaliita. Majoituimme pieneen hirsimökkiin, latasimme jääkaapin ruoalla ja olusella ja kävimme unille. Aamulla kärppänä vaatteita pesemään, kamppeita huoltamaan ja sitten kalaan. Skoganvarresta voi ostaa tarvittavat luvat ja desinfioida kalastusvehkeet jos tarvetta on. Sisävesille kalastuslupa oli verrattain edullinen mutta jos mielii lohta narraamaan saa varautua vähän kovempiin hintoihin. Merellä saa kalastaa ilman lupia.

Skoganvarren pienemmät mökit. 500NOK/yö kahden hengen mökkejä. Suihku kuului hintaan. Pesukoneesta piti maksaa.

Gaggajavrilta (Kakkajärvi?!?) ei tuntunut aluksi nousevan yhtään mitään muuta kuin hienoa luontokokemusta mutta kun keksimme mennä voimalaitospadolle kokeilemaan niin alkoi tapahtua. Kolme tammukkaa kävi kiinni Paulin mato-onkeen ja yksi rautu meikäläisen uistimeen. Päivän ruoka oli hankittu, joten takaisin perusleiriin. Illalla käytiin vielä pienellä tunturijärvellä onkimassa ja fiilistelemässä. Ei kalaa mutta kaunista luontoa kyllä.

Kakkajärvi ei ollut nimensä veroinen.

Padolla alkoi tapahtua.

Illallinen.

Sopivasti todellisuudesta irrallaan oleva tunturijärvi.

Lauantaina suunnaksi ottettiin yksi alkuperäisen matkasuunnitelman pääkohteista eli Mehamn ja Gamvik, Nordkynin niemimaalla. Ensin 98 tietä Ifjordiin ja sieltä 888 tietä kohti pohjoista. 888 tie oli ilmeisesti uusittu ihan lähi vuosina. Tie kaarteli loivasti pitkin puutonta ylänköä järvien ja jokien lomassa. Tie oli leveä ja tasainen. Mahdollisesti upein asfalttipätkä jota olen koskaan ajanut. Tien suunnittelijalle pitää antaa täydet pisteet. Mehamniin saavuttaessa tie nousi viimeisen tunturin huipun yli ja jäämeri avautui koko leveydeltä horisontissa. Melko hienoa.

Ylänköä Nordkynin niemimaalla.

Mehamnissa tankattiin ja käytiin kaupassa ihan siltä varalta että lisää kalaa ei saataisi. Missä itseluottamus? Matka jatkui 20km eteenpäin Gamvik-nimiseen pikkupitäjään. Euroopan pohjoisin kalastajakylä. Sää helli taas matkalaisia. Miltei tyyni puolipilvinen keli. Majoitukseksi oli pedattu "End of the World Guest House", jota pitää tai ainakin piti suomalainen Satu. Noh. Kävi ilmi että paikalla ei ole ketään ja talo on tyhjillään. Satu kuitenkin neuvoi puhelimessa talon avaimen sijainnin ja toivotti mukavaa asumista. Maksaa pitäisi sitten joskus. Ihan mukava talo oli. Remointoitu lähivuosina mutta ilmeisesti ottanut vettä sisään jossain vaiheessa kun lattialistat puuttui ja tapettien alareunat repsotti. Harmi sinänsä. Home ei kuitenkaan haissut ja hanasta tuli lämmintä vettä niin ei kun taloksi.

Gamvikista katsottuna jäämeri vaikutti isolta ja rantakalliot hieman pelottavilta. Maininki oli hidas, iso ja senverran voimakas että en tahtoisi sekaan uimaan. Kuva ei edelleenkään tee oikeutta...

Kun taloksi oli asetuttu piti lähteä ruuan hakuun. Tarkoitus oli vetäistä ohimennen pari turskaa virvelillä rannasta mutta harmiksemme ranta osoittautui liian matalaksi moiseen. Satama-altaassa onneksi kalaa riitti. Satoja seitä tuli ihmettelemään uistinta kun vähän pilkki. Harmi vaan kun uistin (jigi) oli vähän turhan iso niin ei kala syönyt. Sopivasti nykimällä kuitenkin saatiin ihan hyvät soppakalat nostettua. Milloin kyljestä milloin pyrstöstä mutta saatiin kuitenkin. Kalakeittoa päivälliseksi ja kulttuuria harrastamaan.

Sei. Kalamiesten suureksi yllätykseksi sei ei olekkaan suorakaiteen muotoinen eikä jäässä.

Paikallinen kalasatama. Yleisin kalastustapa vaikutti olevan pitkäsiima. Mehamnissa bongattiin "tehdas", jossa kiinniteltiin syöttejä koukkuihin ja pakattiin tynnyreihin kalamiehille valmiiksi.

Slettnes on euroopan pohjoisin majakka. Joka sijaitsee miltei mantereen pohjoisimmassa kohdassa (Nordkapp on saari). Ainoa looginen tapa toimia oli mennä ihmettelemään auringon laskua ja juomaan kaljat majakan juureen. Paikalle saapui myös punapukuinen majakanvartija, joka venyttelystä päätellen oli juuri herännyt päiväunilta. Vartija ei ollut puheliasta sorttia vaan lähinnä sivuutti turistit ja jatkoi kierrostaan.

Itse majakka.

Maisema.

Olut.

Majakanvartija.

Aamu valkeni taas niin kauniina että oli vaikea uskoa että ollaan jäämerellä. Illalla oli syntynyt päätös suunnata kotia kohti. Aamun keli oli omiaa lisäämään ajohaluja. Eipä siinä muuta kuin kamat kasaan ja kohti etelää. Uusittua hienoa tietä riitti joitain kilometreja Ifjordista itään ja sitten meno muuttui vähän vaativammaksi. Tie oli periaatteessa päällystetty mutta paikkoja oli varmasti enemmän kuin alkuperäistä asfalttia. Vuoden parin päästä uusittu tieosuus ultänee Tenojoelle asti. Tana brun kautta suunnattiin kohti utsojokea, josta Kaamaseen ja sieltä (sateessa) Rovaniemelle.

Majatalo lähtöaamuna.

Kaamasessa kohdatiin "asiantuntija", joka paitsi oli wanha jääradan suomenmestari (BSA:lla, ilman nastoja) niin myös tiesi että minulla on liian pieni tankki tämmöselle reissulle ja molemmilla on vääränlaiset renkaat ja tuollaisella moottoripyörällä ei voi ajaa soralla. No hyvä että nyt vasta selvisi. Olisi voinut mennä matka pilalle jos olisi lähteissä nuo tiennyt.

Tenojoen toisella puolella. Käytiin, jotta päästäisiin sanomaan että on käyty.

Kotiinpaluu muuttui melko pian Suomen puolella katkeran suloiseksi kun kaartelevat tunturitiet vaihtuivat kilometrien mittaisiin suoriin. Paluumatkasta ei siis juuri ole kerrottavaa. Mitä nyt kehotan kaikkia välttämään Oulu Jyväskylä väliä. Melko tylsä ja ainakin motoristille vaarallinen pätkä. 140km ennen Jyväskylää alkoi sade. Kotona sopivasti puoli seitsämältä. Hieno reissu, onneksi tuli tehtyä.

Kotona jälleen.

Jos joku harkitsee vastaavaan reissuun lähtöä niin suosittelen lämpimästi. Ajankohdaksi ehkä mielummin elokuun alku kuin loppu. Aikaa kannattaa varata reilusti. Meillä etenemistahti pohjoisessa oli noin 50kmh. Vaikka päivämatkat oli ajateltu "lyhyiksi" tuli ajopäiville silti turhan paljon mittaa. Autolla tai soveltuvammalla kalustolla päivätmatkat tuskin olisivat olleet mikään ongelma. Alkuperäisestä matkareitistä käymättä jäi Batsflord, Vardö ja Kirkkoniemi. Eli siis Teno-joen itäpuoli. Sinne mennään toisella kertaa. Autolla tai junalla ensin ja sitten naatiskelemaan moottoripyörällä.

Norjan hintatasosta varoiteltiin kuorossa ennen reissua. Meillä kuluiksi tuli asumisen ja ruuan osalta 39€/nenä/päivä. Jos laavussa olisi edes toinen yö niin hinta olisi ollut lähempänä 30 euroa. Bensa maksoi reilut 17NOK/litra. Kulutus vaihteli 5.5 ja 7 litran välillä. Yamaha oli selvästi alitehoinen liikuttamaan itseään ja kuormaansa yli 90kmh nopeuksissa. Kulutus nousi litralla kun matkavauhdin nosti 100 kilometriin tunnissa. Ajonopeudet pohjoisessa olivat 80kmh molemmin puolin.

Nyt sitten uusia seikkailuja suunnittelemaan. Moottoripyörämatkailua tullaan varmasti harrastamaan jatkossakin. Vapauden illuusio yhdistettynä kohtuuttomaan vaivannäköön on kumman kiehtovaa. Vanha moottoripyörä, varusteet eri maiden armeijaylijäämää, pieni pelko persiissä mopon kestävyydestä, tyhjä tie ja tuulen suhina. Niin hölmöä ja lapsellista mutta niin siistiä!

pekka [at] kotipolttoinen.com